Euro on joskus hyvinkin oiva motivaattori järkeistämään ihmistoimintaa. Tästä saatiin yksinkertaisia, mutta samalla tehokkaita vinkkejä, kun Maskussa järjestettiin perjantaina energiailta. Enemmänkin kuulijoita olisi Maskutaloon mahtunut.
Asumiskustannukset aiheuttivat monessa huushollissa pohdintaa silloin, kun sähkölasku paisui ennätyslukemiin. Jos kodista oli vielä lainaa maksettavana, korkoharppaus toi lisätavaraa mietintämyssyyn.
Kun asuminen alkoi haukata palkkapussista yhä tuhdimman siivuun, konsteja tilanteen oikaisemiseksi ryhdyttiin puntaroimaan. Kauhistelut säästötoimista ja niistä aiheutuvista asumismukavuuden romahduksesta osoittautuivat monissa tapauksissa tyystin turhiksi.
Valonian energia-asiantuntija Liisa Harjula muistutti Maskussa (V-SS 15.10.) nyt jo liki legendaarisen maineen saavuttaneesta laskentakaavasta: jos kodin sisälämpötilaa malttaa alentaa yhden asteen, tästä koituu viiden prosentin säästö energiakuluihin. Yhden pykälän huoneviilennys ei tee kenenkään kotielämästä tuskaa, vaan tämä on pitkälti tottumiskysymys. Suomalainen osaa viileillä tai kylmillä keleillä pukeutua ulkoilmastoon, joten samaa niksiä voisi käyttää myös silloin, kun oleillaan pirtin puolella.
Myös pitkäkestoisista suihkutteluista voi kertyä yllättävän muhkea lisälasku, koska käytetystä vedestä peseytymisen osuus on lähes puolet. Harva viihtyy pitkiä aikoja kylmässä suihkussa, joten pesuveden lämmittämisestä tulee maksettavaa. Tähän liittyen lapsiperheissä taitaa olla kokemuksia Maskun energiaillassa kuullusta letkauksesta: 5-vuotiasta ei meinaa millään saada suihkuun eikä 15-vuotiaista sieltä pois.
Kun sähköstä tuli huipputyyristä, niin kotitalouksissa virisi innostus etsiä uudenlaisia sopimusratkaisuja. Etenkin pörssisähkön käyttäjien osuus on noussut vinhaa vauhtia. Tämäkään ei välttämättä ole autuaaksi tekevä vaihtoehto. Nyt on jo nähty, kuinka ripeäliikkeisesti pörssisähkön hinta sahaa edestakaisin.
Vesa Penttilä