Kaikki mitä meillä on, on lapsen varassa. Ilman häntä me voisimme, niin jääköön sanomatta. Jokainen sen tietää. Silti niin monelta jää tämä kaiken muun varjoon tai koko ajatus lapsen saamisesta näyttäisi huonolta vaihtoehdolta elämän suunnitelmissa.
Kun näitä syitä katselen, näkyy selvästi ajan tuoma asennemuutos. Syihin enemmin nyt puuttumatta eniten huolettaa siinä arvojen tärkeyden aleneminen. Aika ja raha halutaan nyt käyttää muualle ja mitä se sitten onkin, on se kysymys.
Näyttää, että rahatalouden kasvu on nyt tärkeintä. Tässä pääsemme asiaan. Koulusta on "kehittynyt" jonkun sortin automaatti. Sen pitää olla iso ja kaikista tehdään samanlaisia ja halvalla. Mutta he eivät ole kaikki samanlaisia. Ei ollenkaan.
Kuinka moni ajattelee edes sitä, miten eri-ikäisiä me aikuiset olemme? Numero ei kerro yhtään mitään sen enempää kuin naamataulut ja tittelitkään. "Aikuistuminen" on konstikasta, mutta se paljolti ratkaisee, keitä me olemme.
Aikuistumiseen vaikuttaa paljonkin se, miten meidät ohjelmoidaan aluksi, koska se tekee meille asennepohjan ja niillä mennään. Tästä on paljon kiinni. Lapsella ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan.
Lähtö kouluun ei valmistu "ping" jonkin numeron kohdalla, vaan se tulee, kun hän on valmis tai ehkä valmiimpi. Jos hän ei ole valmis, hän ei osaa ymmärtää, mitä nyt tapahtuu.
Puhun kokemuksesta. Paljon menee sivu suun ja sen vaikutus helposti kulkee läpi elämän. Omalta osaltaan se luo yleisasenteellisen lähestymistavan lähes kaikkeen koko elämässä. Tästä olisi helppo kirjoittaa sivukaupalla ja vaikka kokonainen kirja. Ei ole edes rahasta kiinni, mutta hätiköinti on paha palvelus.
Lapsi on mittaamattoman arvokas. Mitä enemmän hänelle annat, sitä enemmän saat häneltä. Olemme hänelle velkaa sen, mitä me olemme itse saaneet. Korkoa meidän tulisi sille kasvattaa.
Veikko Harala