Vakan levikkialueella on otettu lyhyen ajan sisällä isoja askelia kohti tasa-arvoa, kun kunnissa on ryhdytty järjestämään yhä enemmän pride-liputuksia tai tapahtumia.
Pienissä kunnissa pride-tapahtumille voi olla jopa enemmän tarvetta, koska väkeä on vähemmän, ja vähemmistölle oman porukan löytäminen voi olla vaikeampaa. Vähemmistöleima voi olla pienellä paikkakunnalla näkyvämpi, kuin isommissa kaupungeissa.
Queerstavi Pride -yhdistys on tapahtumajärjestäjänä jo konkari. Kustavissa järjestetään tänä kesänä jo kymmenes pride-tapahtuma. Viime vuonna Kustavin tapahtumaan ja pride-kulkueeseen osallistui noin satakunta ihmistä (V-SS 16.7.2024).
Uudessakaupungissa torin laidalla liehuivat viime kesänä ensimmäistä kertaa kaupungin historiassa pride-liput, ja Uudenkaupungin nuorisopalveluissa on muutaman vuoden ajan toiminut myös oma ryhmä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville ja heidän ystävilleen. Parin viikon päästä liput liehuvat kaupungissa taas, nyt torin lisäksi myös Wintterin edustalla.
Mynämäessä järjestettiin viime viikonloppuna Mynämäen ensimmäinen Maalaispride, ja osallistujamäärä yllätti positiivisesti järjestäjien odotukset. Puistoon kerääntyi 200 ihmistä, joista 160 lähti mukaan kulkueeseen.
Pride-tapahtumat aiheuttavat aina keskustelua puolesta ja vastaan. Pari vuotta sitten Maskussa järjestetty pride-liputus kunnantalon edustalla närkästytti niin paljon, että lippuja jopa poltettiin ja varastettiin.
Viikonloppuna järjestetyn Maalaispriden aikana Mynämäessä järjestettiin myös vastamielenosoitus, mutta kyseiseen mielenosoitukseen osallistujat käyttäytyivät tiettävästi tapahtuman aikana rauhallisesti.
Sosiaalisen median palstoissa julkaistaan monenlaisia kirjoituksia, on aiheena sitten pride-liputus tai tapahtuma.
Kaikkea ei ole pakko ymmärtää, eivätkä kaikki voi olla kaikesta samaa mieltä, mutta kenenkään mollaaminen ei ole hyväksyttävää. Jokaisella on kuitenkin oikeus olla oma itsensä.
Jenni Kylänpää