Tässä ei ole mitään uutta: kuntavaaleissa käy usein niin, että paikallispoliittisiin voimasuhteisiin tulee isojakin muutoksia. Näin kävi sunnuntaivaaleissa taas myös Vakka-Suomen Sanomien levikkialueen kunnissa, kun äänestäjät pääsivät ilmaisemaan tahtonsa.
Vakan alueen kuntakohtaisissa tuloksissa näkyi pitkälti valtakunnallinen trendi, jonka pääteemat olivat perussuomalaisten syväkyykkäys ja SDP:n voitokas vire. Perussuomalaisille kirjattiin kaikissa kahdeksassa Vakka-kunnassa miinusmerkkinen tulos verrattuna neljän vuoden takaiseen noteeraukseen. Pahin kolahdus puolueelle tuli Maskussa, jossa perussuomalaisten alamäki oli yli yhdeksän prosenttiyksikköä. Puolueen kannalta murheellisia lukemia olivat myös Naantalin ja Uudenkaupungin yli kahdeksan prosenttiyksikön notkahdukset.
SDP:n äänimäärät alueella eivät olleet pelkkään riemujuhlaa, sillä kannatus painui pakkaselle Kustavissa ja Mynämäessä. Vielä onnettomampi puoluetilanne oli Taivassalossa, jossa demareilla ei ollut lainkaan ehdokkaita. Uudessakaupungissa SDP:n suosio paisui runsaat yhdeksän prosenttiyksikköä ja Nousiaisissa hätyyteltiin seitsemän prosenttiyksikön kasvua.
Muiden puolueiden kannatusheilahdukset jäivät vähäisemmiksi, vaikka eri kunnissa oli toki myös poikkeustapauksia.
Vakan alueen harvinaisuuksiin kuuluu se, että Nousiaisissa kunnan suurimmaksi valtuustoryhmäksi kipusi nyt toista kertaa peräkkäin puolueiden ulkopuolinen Pro Nousiainen -liike. Suomessa ei ole kovinkaan runsaasti sellaisia kuntia, joissa Pro Nousiainen -ryhmittymän kaltainen ehdokaslista syrjäyttäisi puolueet kisassa kunnan ykköspaikasta.
Saattaa olla, että paikallistasolla puolueisiin sitoutumattomaan toimintaan on jatkossa aiempaa enemmän haluja. Nyt ensimmäistä kertaa tyrkyllä ollut Pro Kustavi -ryhmä ylitti kymmenen prosenttiyksikön äänirajan ja saavutti yhden valtuustopaikan.
Toivoa sopii, että alkava nelivuotiskausi sujuisi kunnissa sopuisassa yhteistyössä.
Vesa Penttilä