Kuntien isosta luottamustehtäväjaosta on aikaa pari viikkoa. Tuolloin äänestäjät saivat päättää, ketkä ovat soveliaita hoitamaan kuntien asioita valtuustoissa seuraavat neljä vuotta. Vaalien jälkeen luottamusta on vielä jaossa, sillä tarkemmat paikkaneuvottelut ovat käynnissä tai alkamaisillaan suljettujen ovien takana.
Suurin mielenkiinto kohdistuu yleensä valtuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajuuksiin. Ne ovat himoituimmat kunnalliset luottamustoimet, joista tosin vain harvat voivat vaalituloksen perusteella haaveilla. Normaaliin vaalien jälkivääntöön kuuluu se, että kärkipaikkojen puoluejakoon tulee muutoksia. Vakan alueelta voidaan poimia muutama mielenkiintoinen yksityiskohta.
Nousiaisissa on kahdesti peräkkäin päädytty eri syistä vaalien jälkeiseen tekniseen vaaliliittoon. Rumasti sanottuna tällainen suhmurointi lakaisee äänestäjien tahdon maton alle. Nyt tilanne näyttää selkeältä: hallituksen puheenjohtajuus menee Pro Nousiaisille ja valtuusto siirtyy keskustalaisjohtoon.
Maskussa kokoomuksen ylivoimainen mahtiasema olisi tarjonnut mahdollisuuden siihen, että puolue olisi napannut hallituksen ja valtuuston nuijatehtävät. Neuvotteluratkaisu päätyi kuitenkin siihen, että valtuuston johto menee SDP:lle.
Perussuomalaisten romahduksen perusteella lienee selvää, että puolue menettää tärkeimmät puheenjohtajuudet Vakan alueella. Päättyvällä vaalikaudella perussuomalaisista Kari Salminen on johtanut Nousiaisten hallitusta sekä Taito Ylhäinen Maskun ja Juha Manner pikapestissä Vilhelm Junnilan jälkeen Naantalin valtuustoja.
Uudessakapungissa ja Naantalissa SDP:n nousu todennäköisesti vaikuttaa puheenjohtajuuksiin. Sen sijaan Kustavissa, Mynämäessä, Taivassalossa ja Vehmaalla kärkitehtävien jako jatkunee puolueiden välillä entisellään.
Usein kunnissa on käytetty systeemiä, jossa suurin ryhmä ottaa mieluisimman puheenjohtajuuden ja sen jälkeen on kakkosen valintavuoro. Tämä vaikuttaa reilulta mallilta.
Vesa Penttilä