Pitkäaikainen kansanedustaja ja kolminkertainen ministeri Ilkka Kanerva (kok.) menehtyi 74-vuotiaana vuonna 2022. Kanerva muisti tuoda elämänsä aikana useissa käänteissä esille synnyinkuntansa Lokalahden. Sama toimii myös toiseen suuntaan: kotipitäjä ei ole unohtanut oman kylän päättäjäkonkaria.
Mittavin hanke Kanervan työn kunnioittamiseksi on ollut Lokalahden kirkon edustalla viime vuonna paljastettu vehmaalaisen taiteilijan Jarkko Rothin suunnittelema Kohtaaminen-muistomerkki. Kanervan muiston vaaliminen ei kuitenkaan jäänyt tähän, sillä viime viikolla Lokalahdella avattiin nähtäville Kanervan kirjakokoelma (V-SS 23.5.). Vaikkei jättimäisestä hankkeesta olekaan kyse, se ilmaisee sitä arvostusta, jota Lokalahdella tunnetaan Kanervan työtä kohtaan.
Kun Kanerva ehti ennen kuolemaansa työskennellä Arkadianmäellä lähes 47 vuotta, hän oli tuolloin Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisin kansanedustaja. Kun mukaan lasketaan lukuisat muut luottamustehtävät, luonnehdinta merkittävästä vaikuttajasta osuu varmasti oikeaan.
Kanervan kestosuosiota on tavallaan helppo ymmärtää. Hän oli sukkelasanainen kansanmies, joka kävi luontevaa jutustelua yleisötapahtumissa tai vaikkapa vaalikentillä. Lisäksi politiikan asiantuntijakommentaattoreiden mukaan Kanerva lukeutui siihen päätöksentekokaartiin, jolla oli kyky tehdä rakentavaa yhteistyötä yli puoluerajojen.
Lokalahden piskuinen ex-kunta on eriskummallinen paikka kansanedustajatuotannossa. Samaan aikaan Kanervan kanssa eduskunnassa vaikutti pitkään lokalahtelaissyntyinen, sittemmin maskulaistunut Ritva Elomaa (ps.). He eivät ole suinkaan ainoat Lokalahdella syntyneet poliitikot, jotka ovat ponnistaneet päättäjiksi valtakunnalliselle tasolle.
Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Lokalahdella oli himpun verran yli 1000 asukasta, ennen kuin kunta liitettiin Uuteenkaupunkiin vuoden 1981 alussa. Kansanedustajien määrä lienee Suomen ennätys, jos sitä verrataan kunnan kokoon.
Vesa Penttilä