Kustavissa tehtiin viime lauantaina oivallista palokuntayhteistyötä (V-SS 11.3.). P urkukuntoinen omakotitalo oli savusukelluksen ja sammutusmenetelmien näyttämönä, kun sopimuspalokuntien väki pääsi treenaamaan tositilannetta matkivassa tulipalossa. Paikalla oli VPK-aktivisteja Taivassalosta, Kustavista, Rautilasta, Vehmaalta, Lokalahdelta ja Iniöstä.
Ilmeisesti on niin, että palokunnilla on jopa pulaa sellaisista harjoituskohteista, joissa oikeat tulenlieskat ovat läsnä. Yhtä luultavaa on se, että palokunnilla olisi halua ja tarvetta päästä nykyistä useammin oikean rakennustulipalon kimppuun, siis harjoitusmielessä.
VPK-toiminta on siinä mielessä erikoinen harrastus, että vapaaehtoiset tekijät saattavat toisinaan pelastaa jopa ihmishenkiä. Ilman näitä toimijoita pelastustyö olisi huomattavasti nykyistä heikommassa jamassa.
Pelastustoiminta kuuluu nykyisin hyvinvointialueiden alaisuuteen, vaikka tämä on jäänyt suuressa sote-uudistuksessa hieman taka-alalle. Paloasemien kohtalosta ei ole käyty samankaltaista arvuuttelua kuin siitä, missä terveyspalveluja on jatkossa tarjolla. Varmaa lienee se, että Varsinais-Suomen hyvinvointialueella valot sammuvat lopullisesti joissakin terveystoimipisteissä.
Vakan alueella on viisi kuntaa, joissa toimii useampi kuin yksi VPK: Masku, Mynämäki, Naantali, Uusikaupunki ja Vehmaa. Hyvinvointialueen säästöpaineissa saattaa syntyä epäilys siitä, että monen paloaseman kunnissa rakennetta voidaan ryhtyä tiivistämään. Tosin tähän suuntaan vihjailua ei ole juuri kuulunut.
Varsinaisen pelastustyön lisäksi VPK:n arvoa nostaa se, että toiminta monipuolistaa harrastusmahdollisuuksia monissa eri ikäluokissa. Jos ajatellaan vaikkapa lapsia ja nuoria, niin kaikkia ei suinkaan kiinnosta kilpa-urheiluun tähtäävä liikuntatarjonta.
Voisi väittää, että etenkin maaseudulla VPK:n toimintaa osataan arvostaa. Kun jotakin ikävää sattuu, niin oman kylän VPK on yleensä ensimmäisenä paikalla.
Vesa Penttilä