Metsästys on harrastus, jonka päämääränä on saada saalista. Metsästäjät käyttävät saadun saaliin mahdollisimman tarkkaan hyödyksi lihoineen, luineen ja nahkoineen. Millä nimellä sitten kutsuisi hylkeenpyyntiä, jota tehdään Vakan alueella kalaverkkojen ja rysien liepeillä? Yksi harvoista hylkeenmetsästykseen erikoistuneista on Airisto-Velkuan kalatalousalueen toiminnanjohtaja Timo Saarinen, joka harvoin saa kotiin vietäväksi saalista (V-SS 30.6.). Rysältä tai verkkolinjalta tavattu hylje on ammuttava syvään veteen, jonne se uppoaa hyvinkin nopeasti. Siinä ajassa metsästäjä ei useinkaan ennätä hypätä luodolta tai rannasta veneeseensä ja ajaa paikalle.
Toiminta on hänen mukaansa paremminkin kalastuksenhoitoa tai kalastuksen turvaamista. Yhteistyössä kalastajien kanssa hylkeenpyynti kohdistetaan niihin yksilöihin, joista on kalastajille eniten harmia. Kaikki hylkeet eivät rysillä tai verkoilla käy, mutta ne jotka käyvät, saavat toistamiseen aikaan ikävää jälkeä.
Hylkeenpyynti saattaa äkkiseltään kuulostaa menneeltä ajalta, traani outona aineena nahkatuotteiden kyllästämiseen tai vaikka talomaalin pohjana. Monelle sitä paitsi tulee hylkeistä mieleen uhanalaiset norpat ja söpöt, pörröiset kuutit.
Merellä elävien harmaahylkeiden määrä on kuusinkertaistunut viimeisten 25 vuoden aikana, ja niitä arvioidaan olevan koko Itämeren alueella nyt noin 60 000. Vuoteen 2021 saakka niiden metsästys oli luvanvaraista, mutta nykyään harmaahylkeille on asetettu alueelliset, kannanhoidolliset metsästyskiintiöt. Lounais-Suomen 400 hallin kiintiöstä on käytetty satakunta, kun kautta on enää muutama viikko jäljellä. Hyljevesille mahtuisi siis lisääkin metsästäjiä.
Hylkeenliha- ja traanisaalis olisi kenties varmempi Perämeren kevätjäillä huhtikuussa, kun kevään suojeluaika päättyy. Niihin aikoihin meillä päin ensimmäiset rysät ovat jo vedessä – tänä vuonna jo maaliskuussa – ja rysärosvot täydessä liikkeessä.
Saara Huovinen