Hakijat ovat saaneet tiedon korkeakoulujen opiskelijavalinnoista viimeistään heinäkuun alkupuolella, ja viime viikolla on päättynyt aika, jolloin on pitänyt ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta. Osalla odotuksen jännitys on purkautunut helpotuksena opiskelupaikasta, toisille pettymyksenä. Osalla on vielä elokuun alkupuolelle asti mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi varasijalta.
Jos paikkaa ei saakaan, tuntuu opiskelun alkamisen siirtyminen vuodella eteenpäin musertavalta etenkin, jos on asettanut itselleen juuri tietyn päämäärän. Tunnetta ei helpota kulttuurimme, jossa jonkinlaisena oletusarvona on, että aina olisi onnistuttava.
Onnistumisen voi kuitenkin mitata monella tavalla, ja omaan tavoitteeseen voi olla monia teitä. Kunhan miettii tarpeeksi tarkkaan, mikä siinä omassa päämäärässä on perimmäinen syy, miksi sen haluaa.
Opiskelupaikkaa odottaessa voi tehdä paljon kehittääkseen omaa osaamistaan ja valmiuksiaan, ja kartuttaakseen kokemuksia. Niiden myötä voi myös avautua uusia mahdollisuuksia, joita ei ole tullut ajatelleeksikaan. Siinä vaiheessa elämää on helpoin kokeilla monenlaista, kun ei ole vielä juurruttanut itseään. Lyhyetkin työrupeamat tai vaikkapa kurssit voivat osoittaa, ollaanko tässä lähellä sitä, mitä haluaisi enemmänkin tehdä.
Avoin yliopisto mahdollistaa monella alalla jopa opintojen aloittamisen, vaikka virallista opiskeluoikeutta ei olekaan.
Vakassa on julkaistu, ja julkaistaan edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti Mynämäen lukion opiskelijoiden ajatuksia Nuorten kulmasta -palstalla. Tämän päivän kolumnin kirjoittaja pohtii erityisesti omilleen muuttamisen merkitystä.
Se on useimmilla maaseudun nuorilla edessä, oli opiskelupaikan sitten saanut läheltä tai kauempaa, sillä lähellekään eivät kulkuyhteydet välttämättä ole sellaiset, että pystyisi kotoa käsin opiskelemaan, saati sitten että monella mielessä jo siintääkin kaipuu itsenäiseen elämään.
Sari Honkasalo