Kynttilänpäivänä 2.2. Naantalissa on luvassa herkkua kantelemusiikin ystäville sekä kirkkaista lasten lauluäänistä, ilosta, valosta ja riemusta pitäville kuulijoille.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta päiväkotipihojen liikuntaedellytysten parantamiseen ja luonnonmukaistamiseen. Mynämäen Vaahteramäen päiväkodin pihan laajennukseen ja toiminnallisuuden parantamiseen on myönnetty 11 400 euroa ja Rymättylän perhetalon päiväkodin pihaan 25 000 euroa. Avustuksella parannetaan pihan liikuntaedellytyksiä ja luonnonmukaistamista täydennysrakentamisen yhteydessä.
Uudenkaupungin Korihaiden naisjoukkue toteutti lähes identtistä kaavaa miesten Korisliiga-joukkueen kanssa viimeisen kahden matsin osalta. Ensin tuli kotikentällä turkkiin pitkälti oman huonon asenteen takia. Tästä otettiin opiksi ja nyt hainaiset hakivat arvokkaan vierasvoiton jyväskyläläisestä JBA:sta numeroin 56–68.
MS Parma vietti kauden päätöstilaisuutta Parmaharjulla joulupuuron ja kahvien kera. Seura on SM-pisteillä mitattuna suunnistuksen pääsarjoissa seitsemännellä sijalla ja hiihtosuunnistuksessa kuudennella sijalla.
Kustavin sivistyslautakunta on vuosittain palkinnut Kustavissa aktiivisesti liikkuvan kuntalaisen eli Arjen liikkujan.
Nousiaisten kunnanvaltuusto päätti maanantaina 200 000 euron lisämäärärahan myöntämisestä vuoden 2023 talousarvioon kahden rivitalohuoneiston ostamiseen As Oy Nousiaisten Linnakedosta.
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on myöntänyt palkinnot vuoden 2023 alihankkijalle ja päähankkijalle. Tunnustukset julkistettiin tiistaina Alihankinta-messujen avajaisissa Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa.
Kestävän kehityksen viikko on tapahtumaviikko täynnä tekoja, tietoa, vinkkejä, inspiraatiota ja keskustelua. Kestävän kehityksen viikkoa vietetään 25.9.–1.10. Kestävän kehityksen viikko avataan virallisesti avausseminaarilla, tänä vuonna Varsinais-Suomessa, Mynämäessä maanantaina 25.9. klo 13–15. Tilaisuutta voi myös seurata etänä.
Vakka-kuntorasteilla 5.9. Pyhärannan Kroopen metsissä ratoja kiersi 89 suunnistajaa. Rastien lisäksi metsästä löytyi pusseittain kantarelleja. Järjestelyistä vastasivat Sami, Antti, Tuulikki, Matias ja Johanna Karru.
Naantalin kaupungin valtuustosaliin kerääntyi maanantai-iltana viitisenkymmentä elävää olentoa. Koska kukaan ei ollut sonnustautunut minkäänlaisiin säkkeihin, pusseihin tai lähikaupan muovikasseihin, niin aika vaivattomasti jokaisen läsnäolijan kykeni tunnistamaan ihmiseksi.
Ensimmäistä vuottaan Crusell-festivaalista vastaava toiminnanjohtaja Elina Aho-Kuusama toteaa olleensa jännittynyt.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.