– On ilahduttavaa huomata, että tuore kotimainen kirjallisuus tuo vahvasti esille saaristoaihetta, sanoo kirjallisuuspalkinnon valitsijaraadin puheenjohtaja, tietokirjailija ja Fandonian toimitusjohtaja Anne Pentti.
Lähes sata lasta touhusi kartta ja kompassi kourassa Valpperin vapaa-ajan keskuksessa ja sen ympäristössä Kompassi Cupin viidennessä osakilpailussa keskiviikkona. MS Parma ja Turun Suunnistajat kirjasivat kumpikin itselleen neljä kärkisijaa sekä Paimion Rasti ja Angelniemen Ankkuri kumpikin yhden.
Maskun Palloseuran viime lauantaille aseteltu Regions Cupin puolivälieräottelu siirtyi korona-altistumisen vuoksi. Uusi pelipäivä FC Kontun ja Maskun välillä on ensi viikon tiistaina itähelsinkiläisten kotikentällä.
Perjantain Kolmosen paikallispeli tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Viihdyttävä derby kääntyi lopulta maskulaisten selkeään voittoon.
Kustavin suunnasta Taivassalon koululle tulevien oppilaiden vanhempia on pitkään puhuttanut se, että lasten on ollut vaikea ehtiä aamuisin ajoissa kouluun.
OP Turun Seutu järjestää edustajiston vaalit 4.-17.11.2021. Mukana on 95 576 äänioikeutettua omistaja-asiakasta. Vaalien ehdokasasettelu on käynnissä 16.8. – 10.9.2021. Edustajistoon valitaan 60 jäsentä seitsemältä jäsenalueelta neljän vuoden toimikaudeksi.
Varsinais-Suomen Kylät ry. on valinnut Nousiaisten Valpperin kylän Vuoden 2021 kyläksi. Varsinais-Suomen Kylät ry. perusteli valintaansa Valpperin viime vuosien kehityksellä. Uutta ilmettä kylä onkin saanut vuoden 2015 rakennetun koulun myötä. Kehitys jatkui pari vuotta myöhemmin remontoidulla urheilutalolla ja läheisen uimarannan ja saunan kunnostuksella.
Kymmenenvuotias Mikko Rantanen oli energinen poika. Niin energinen, että vanhemmat keksivät viedä pojan teatteriin, mutteivät katsomoon, vaan lavalle.
Mynämäkeläisen Niina Viitalan näyttely Luovuuden lähteillä on esillä Mynämäen kirjastossa heinäkuun ajan. Näyttelyssä on esillä päihde- ja mielenterveystoipujien taidepajoissa tuottamia teoksia.
Kaupunki on uudistamassa visuaalista ilmettään tänä vuonna. Uusittu visuaalinen ilme julkaistaan ja otetaan käyttöön, kun Moomin Characters on hyväksynyt Muumi-aiheisen logon ja sloganin ja niiden käyttöön liittyvän ohjeistuksen.
Neuvottelut sote-uudistuksen valmisteluorganisaation Turun seudun läntisten kuntien edustajasta jatkuvat. Maskun kunnanhallitus päätti, että kunta osallistuu sote-uudistuksen valmisteluun ja ehdotettu organisaatiomalli hyväksytään.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.