Monin tavoin epävakaassa yhteiskunnallisessa tilanteessa tarvitsemme nopeita, rohkeita ja kestäviä ratkaisuja koko Maskun kiinteistötilanteen ratkaisemiseksi. Maskun kunnan korjausvelkaa kasvattavien kiinteistöjen tilaratkaisut ovat olleet ratkaisematta jo vuosia. Lemun nuorten ja vapaa-ajan toimintoihin tarvitaan ripeitä ratkaisuja. Joka vuosi Maskun kunta lämmittää purkukuntoisia kiinteistöjä. Tulevan talven rajusti nousseet energiankustannukset kuormittavat talouttamme, ellemme saa järkevästi ratkaistua tätä ongelmaa.
Mynämäessä kesäkuun puolivälissä järjestetty suunnistuksen jättitapahtuma Jukolan viesti sai kävijäkyselyssä mainiot arvosanat. Kun kyselyssä oli lähes 1700 vastaajaa, puoluegallupeista tuttua virhemarginaalitermiä ei tarvitse sen enempää miettiä.
Vakka-Suomen tilanne heikensi Varsinais-Suomen työttömyyttä heinäkuussa. Vakka-Suomen työllisyyttä synkistivät Valmet Automotiven autotehtaan irtisanomiset ja lomautukset heinäkuussa.
Maskussa oli kesäkuun lopussa Ely-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan Vakan levikkialueen alhaisin työttömyysprosentti (4,5 prosenttia). Maskun työttömyysprosentti oli koko maakunnan alueella neljänneksi alhaisin. Varsinais-Suomessa Maskua parempi työllisyystilanne oli viime kuun lopussa vain Sauvossa (3,6 prosenttia), Ruskolla (4,3 prosenttia) ja Paimiossa (4,4 prosenttia).
Kirjailija Rake Tähtisen yhdeksäs dekkari ilmestyy syyskuussa. Göteborgissa syntynyt, mutta Uudessakaupungissa 40 vuotta asunut Tähtinen on perehtynyt kirjassaan tällä kertaa harrastajavalokuvauksen maailmaan. Hän on valokuvannut itsekin lapsesta lähtien.
Heinäkuun puolivälissä soivat romanttiset laulu- ja selloserenadit sekä pianotriot Velkuan kirkossa ja Sinervon talolla. Vuodesta 2001 järjestetyn tapahtuman taiteellinen johtaja Samuli Hyvärinen kertoo, että luvassa on yleisöystävällistä romanttista hehkutusta.
Hiirihaukka ja mehiläishaukka ovat joskus vaikeasti erotettava lajipari. Mehiläishaukka on pitkäpyrstöisempi kuin hiirihaukka ja sen pää työntyy lennossa pitemmälle.
Olemme oppineet luontosuhteen, jossa ympäristöä on hoidettava rankalla kädellä. Vuosisataisen perinteen mukaan uskomme yhä, että luontoa on ennen kaikkea hallittava sen sijaan, että kunnioittaisimme tai kuuntelisimme sitä.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on tehnyt selvitystä kuntien esi- ja alakoulujen uimaopetuksesta. Samassa selvityksessä on tutkittu myös koronan vaikutuksia lasten uimataitoon. Nyt tehty selvitys on osa valtakunnallista esi- ja uimakoulujen uimataitotutkimusta.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.