YK:n kolmas valtamerikonferenssi 9.–13.6. pyrkii tukemaan YK:n kestävän kehityksen tavoitetta, joka koskee merien ja niiden luonnonvarojen suojelua ja kestävää käyttöä. Ympäristövaliokunnan jäsen, naantalilainen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä (kok.) on Suomen delegaation kansanedustajajäsen ja edustaa ympäristövaliokuntaa Nizzassa järjestettävässä konferenssissa 10.–11.6.
Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 15.6., jolloin Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset ja monet muut tahot järjestävät opastettuja kasviretkiä.
Lauantaina kisattiin 9–13-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Varsinais-Suomen Yleisurheilun pm-moukarikisat Nousiaisissa Kirkonpiirin heittopaikalla. Sää oli muutoin hyvä, mutta kovat tuulenpuuskat kiusasivat nuoria heittäjiä. Siitä huolimatta kilpailijoille tuli omia ennätyksiä ja hyvää kokemusta.
Puutaha kutsuu askartelemaan sammakoita ja perhosia, sisätiloihin tutustutaan jännittävän pelin avulla.
Anoppini oli syntynyt 6.6.1935, mutta päivän juhlallisuudet jäivät yleensä vähäisiksi, sillä sama päivä, Kustaan päivä, oli kiireinen päivä pelloilla.
Uudenkaupungin hallitus esittää valtuustolle, että kaupunki perustaa Ukin Juki Oy -nimisen yhtiön ja hyväksyy sen yhtiöjärjestyksen. Ukin Juki -nimi tulee sanoista Uudenkaupungin julkiset kiinteistöt.
Vakka-Suomen Sanomat
Käyntiosoite Rauhankatu 8, Uusikaupunki Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet ilmoitukset@vakka.fi toimitus@vakka.fi etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.