1,3 km: 1) Heinonen Tuomas MS Parma 13:18, 2) Ketola Mira 21:37, 3) Ketola Inka 22:21, 4) Ketola Eevi 23:20, 5) Ketola Roni 39:18.
Kun Maarit (Tinta) Rantakari kulkee perennapenkkien ympärillä esitellen kasveja, hän kertoo monen kohdalla niiden kasvavan jo toisessa tai kolmannessa puutarhassa. Muuttokuormissa on aina kulkenut mukana myös osa kasveista.
Juuso Etu-Prami täytti kesäkuussa 23 vuotta, mutta on vuosiinsa nähden ehtinyt jo tehdä monenlaista, kuten ryhtynyt yrittäjäksi ja ostanut omakotitalon.
Kalannin Pankkitiellä tehdään tämän viikon perjantaista alkaen parannustöitä, ja siksi tie suljetaan kantatien 43 ja Mannersuontien väliseltä osuudelta kolmeksi viikoksi. Liikenne ohjataan kiertotielle kantatie 43:lta Pankkitielle Valintien ja Mannersuontien kautta.
Kesko Oyj on ilmoittanut vetäneensä myynnistä tuotteita; kaksi siementuotetta salmonellan vuoksi sekä maapähkinätuotteen siinä todetun liian korkean aflatoksiinimäärän takia.
Taivassalossa Hilloistentiellä hälytettiin lauantai-iltapäivällä pelastuslaitos paikalle kahden sukeltajan perään.
Marjo Kaartinen oli pitkään haaveillut joskus vielä räväyttävänsä ja muuttavansa maalle. Ajatus toteutui, kun hän osti talon Mynämäestä Laajoelta.
Mietoisten kotiseutuyhdistyksen museojuhlaa Tavastilassa vietettiin sunnuntaina tuulisessa, mutta lopulta kauniissa kesäsäässä. Juhla oli osa Mietoisten kotiseutuviikkoa, joka alkoi jo Kotiseutumarkkinoilla Pyheen kylätorilla perjantaina.
Leppoisasta tunnelmasta päästään taas nauttimaan Nopperlan antiikkimarkkinoilla 13.-14.7. Perinteikkäässä kesätapahtumassa riittää nähtävää ja löydettävää antiikin, taiteen, designin ja vintagen ystäville. Tasokkaat antiikkikauppiaat, joista moni on ollut mukana jo tapahtuman alkuajoista asti, tuovat markkinoille kattavan ja monipuolisen läpileikkauksen liikkeidensä valikoimasta ja myyjiltä voi kysellä koko liikkeen tarjonnasta.
Kainuun Rastiviikolla on nyt kolme kisaa takana, ja Vakan alueelta on koossa kolme kärkipaikkaa ennen lauantain finaaleja.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkui 24 ihmistä. Määrä on liki kaksinkertainen verrattuna kesäkuuhun viime vuonna.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.