Kai Sinkkonen jatkaa Maskun seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana vuosina 2025–2026. Valtuusto valitsi varapuheenjohtajaksi Mari Karsion.
Jokakeväinen siipikarjan ja muiden kesylintujen ulkonapitokielto tulee voimaan 8.2. Toukokuun loppuun kestävän suojaustoimen tarkoituksena on estää lintuinfluenssatartunnat luonnonvaraisista linnuista siipikarjaan ja muihin kotieläiminä pidettäviin lintuihin.
Vuoden 2024 Varsinais-Suomen parhaaksi K-Supermarketiksi on valittu K-Supermarket Masku. Kiitosta kauppa saa muun muassa lämpimästä kyläkauppatunnelmastaan.
Vehmaan kirkkoneuvosto nimesi seurakuntaliitosta valmistelevaan ohjausryhmään tuomiokapitulin pyynnön mukaisesti kaksi luottamushenkilöä ja yhden työntekijöiden edustajan henkilökohtaisine varajäsenineen.
Pirttipöydän päässä on pino lehtiä, vähän samalla tavalla kuin lapsuudessa oli. Vakka-Suomen Sanomien lukeminen on periytynyt Janne Vilkaselle kotoa. Lehti oli aina pöydällä ja sitä luettiin, muistaa Vilkanen lapsuudestaan.
Nousiaislainen kuntapäättäjä Matti Anttila (kesk.) on valittu ensimmäiseltä varasijalta Turun Osuuskaupan edustajistoon vuosiksi 2025–2027.
Mynämäen Pallo-53 ry on perustanut uuden MynPa-tukirahaston tukeakseen vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten jalkapalloharrastusta. Seura haluaa varmistaa, että taloudelliset haasteet eivät estä jalkapallon harrastamista ja että kaikilla on mahdollisuus osallistua lajin pariin.
Kirkkohallituksen myöntämän mitalin edellytyksenä on toiminta kirkon työssä sekä seurakunnan, hiippakunnan että kokonaiskirkon tasolla. Heikkilä on paikallistasolla toiminut Mietoisten kappeliseurakunnan puheenjohtajana 14 vuotta. Toimittajan työnsä kautta hän on muun muassa ohjannut yli sata televisiojumalanpalvelusta.
Toimitukseen yhteyttä ottanut lukija on huolissaan perhepäivähoidon jatkumisesta Maskussa. Hänellä on käsitys, että Masku on säästöjen vuoksi ajamassa alas perhepäivähoitoa. Hän pitää hoitomuotoa varsin tarpeellisena, sillä monelle perheelle juuri pienet ryhmät ovat olleet pelastus. Kysyimme siis kunnasta, onko tällaisesta tehty jokin päätös, millainen perhepäivähoitotilanne kunnassa tällä hetkellä on ja millainen suunnitelma jatkosta?
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.