Varsinais-Suomessa vietetään jo kolmatta kertaa Kestävän kehityksen viikkoa 23.–29.9. Kestävän kehityksen viikolla halutaan nostaa esille hyviä esimerkkejä maaseudulla tehdystä kestävän kehityksen toiminnasta.
Maskulaisen Niko Lehtirannan SM Circuit Racingin kauden finaali osakilpailu ajettiin viikonvaihteessa Jurvan Botniaringilla. Viimeiseen osakilpailuun Niko lähti Superbike-luokan yhteispisteissä toisena ja mahdollisuudet heti tulokaskaudellaan mestaruuteenkin oli vielä olemassa. Sarjan kolmen kärjen osalta, kenellä tahansa oli mahdollisuus viedä mestaruus.
Naantalin Seudun Meripelastajat järjestää yhteistyössä Suomen Meripelastusseuran kanssa valtakunnalliset meripelastustaitokilpailut Naantalissa lauantaina 7.9.
Harva suomalainen on tuskin onnistunut välttymään enää tänä päivänä viestiltä tai sähköpostilta, jossa pyydetään klikkaamaan jotain linkkiä, tai vähintään lähettämään rahaa johonkin. Joskus tuollaiset viestit voivat näyttäytyä huvittavina yrityksinä, mutta yhä useammin huijaukset näyttävät entistäkin aidommilta, ja huijaustapoja ilmenee koko ajan uusia.
Palikoiden kokoaminen kuutioksi ei ole ihan helppoa, kun tehtävässä jokainen ryhmän jäsen pitelee vain omaa palaansa eikä saa koskea toisten paloihin. Pitää siis keskustella ja suunnitella yhdessä, kuka minkäkin palan mihin kohtaan pistää.
Mynämäen sivistyslautakunta on 20.8. päättänyt muuttaa usean koulun alkamisaikaa perustelunaan koulukyytien kilpailutuksen tarve. Laurin koulussa muutos tarkoittaa, että syksystä 2025 alkaen koulu alkaa klo 9 nykyisen klo 8.20 sijaan.
Karjalan Martat järjestää perjantaina 16.8. klo 18.30 alkaen opastetun kyläkierroksen Karjalan Haankylässä. Kylässä on ollut asutusta jo satoja vuosia, onpa historiallinen Pyhän Henrikin tiekin aikoinaan kulkenut sen kautta.
Munanpakkaaja Kieku Oy ilmoittaa vetäneensä myynnistä kananmunaeriä yhdellä munantuotantotilalla todetun salmonellan takia. Kyseisen tilan munia on myyty kaupoissa tuotemerkeillä Kieku, Pirkka, K-Menu sekä Kotimaista. Takaisinveto koskee vain sellaisia kananmunia, joissa on munaan merkitty tilatunnus 2FI220479. Tarkka tuoteluettelo löytyy Kieku Oy:n verkkosivuilta.
Varsinais-Suomen museopäivää vietetään sunnuntaina 25.8., jolloin liki 60 paikallismuseota avaavat ovensa yleisölle. Vakan alueella avoimia museoita on 14.
Koronarokotukset ovat käynnissä Varsinais-Suomessa. Viikko sitten käynnistyivät rokotukset ikääntyneiden asumispalveluyksiköissä, kotihoidossa ja omaishoidossa. Nyt vuorossa ovat yli 80-vuotiaiden kotona asuvien sekä voimakkaasti immuunipuutteisten koronarokotukset.
Kustavin kunta hankkii suomen kielen koulutusta maahanmuuttajille Vakka-Suomen kansalaisopistolta kotouttamisen edistämiseksi. Asiasta päätti rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari viranhaltijapäätöksellä.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.