Mistä on kyse, kun puhutaan koulurauhasta? Millainen on koulu, jossa on hyvä opiskella ja on hyvä henki? Pelko kiusatuksi tulemisesta ei pitäisi kuulua kenenkään koulupäivään. Ensisijaisesti meidän aikuisten pitää herätä tähän asiaan.
Vehmaan kunnanhallitus päätti maanantaina, että kunta hakee valtionvarainministeriöltä harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta yhteensä 265 000 euroa.
Mynämäessä vaihtuu ensi viikolla apteekkari ja samalla myös apteekin paikka. Fimealta apteekkariluvan Mynämäkeen saanut Jan-Peter Malmén avaa apteekin perjantaina 10.9. Keskuskadun varressa entiseen Säästöpankin taloon. Muuttomatka joen toiselle puolelle ei siis ole pitkä.
Vesattaret pelasivat keskiviikkona Seinäjoella Maila-Jusseja vastaan. Sarjataulukossa neljäntenä oleva kotijoukkue vei odotetusti ottelun nimiinsä 2–0 (5–2, 10–4), mutta Vesattarilta nähtiin hyviä myös onnistumisia.
Auringonkukansiemenillä herkutteleva viherpeippo lisääntyi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vuodesta toiseen. Ilmiö näkyi myös Vakka-Suomessa, kun lintujen talviruokinta lisäsi suosiotaan ja auringonkukan siemenien hinta laski.
Ensi keskiviikkona 11.8. Uudenkaupungin Uudessa kirkossa kantaesitettävästä Ende und Beginn -kirkko-oopperasta järjestetään ylimääräinen iltanäytös. Kello 18 alkava kantaesitys on jo loppuunmyyty.
Volter Kilpi Kustavissa -viikon taiteellinen johtaja on ensi vuonna kirjailija ja ohjaaja Elina Kilkku.
Vehmaan maataloustuottajat ja Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys (VeVe) rohkaisivat sunnuntaina hyppäämään polkupyörän selkään ja tarttumaan karttaan. Tour de Vehmaa -tapahtuman 60 kilometrin mittaisen reitin varrella oli yhteensä 13 kohdetta: kouluja ja muita vierailupaikkoja. Kokonaan reitin polkeneet tutustuivat samalla myös kattavasti kuntaan, ajamalla yhteensä seitsemän eri kylän läpi.
Leikkimielinen jalkapalloturnaus Tavastila Cup järjestettiin lauantaina jo kahdettatoista kertaa, joskaan ei yhtä mittavana kylätapahtuma kuin aikaisempina kesinä on ollut tapana. Uusimmat koronalinjaukset johtivat viime tingassa aikuisten turnauksen peruuttamiseen, mutta lapset pitivät kuitenkin peleillään huolta siitä, ettei tapahtuman perinne päässyt katkeamaan.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.