Naantalilainen Trading-Steiner Oy kasvattaa laadukkaita lämminverisiä juoksijoita. Juuri kolmevuotiaaksi kääntynyt Coltrane Frido ravasi keskiviikkona Vermossa kolmanneksi ajalla 18,4. Markku Niemisen valmentamaa ruunaa ohjasti Antti Teivainen.
Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosille 2021–2022 valittiin Pekka Ritvanen ja varapuheenjohtajaksi Jyrki Rautiainen.
Kustavin kunnanhallitus hyväksyi Kustavin ja Taivassalon yhteistyösopimuksen kuntien yhteisen sosiaaliohjaajan palkkaamiseksi ja päätti perustaa sosiaaliohjaajan toimen. Kustavi toimii sopimuksessa isäntäkuntana ja Taivassalo palvelun ostajana.
Valmet Automotiven loppuvuoden rekrytoinnit paransivat selvästi jo joulukuun työttömyystilastoa. Kun joulukuussa yleensä työttömien määrä kasvaa ja niin kävi pääosin Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa, Vakka-Suomi oli tilastopoikkeus. Työttömyys väheni erityisesti Uudessakaupungissa.
Tasavallan presidentti toivoi uudenvuoden puheessaan meidän katsovan Suomea silmiin näissä poikkeuksellisissa oloissa. Mutta pystyvätkö kuntapoliitikot katsomaan suomalaisia silmiin myös vaalien jälkeen? Ovatko lupaukset entiseen tapaan tarkoitettuja vain äänten kalastelemiseksi vai onko niiden takana aito pyrkimys toimia kuntalaisten kokonaisedun edistämiseksi?
Tämä tapahtuma-aika on tarkasti lemulaisperheen muistissa: Tuomas Suopajärvi oli kaksi päivää vaille 2-vuotias, kun hän nousi ensimmäistä kertaa suksille. Meno muistutti lähinnä suksikävelyä, mutta siinä oli havaittavissa merkkejä vuorohiihdon alkeista. Poika pysyi pystyssä ja meni eteenpäin.
Kun moni 4-vuotias vasta harjoittelee fillarointia ilman apupyöriä, maskulainen Niko Lehtiranta huristeli samanikäisenä minimoottoripyörällä. Nyt runsaat kymmenen vuotta myöhemmin Lehtirannalla on takanaan jo pitkähkö kilpaura ratamoottoripyöräilyssä.
Vehmaan kunta antaa lausunnon, jonka mukaan Lounais-Suomen poliisilaitoksen suunnitelma supistaa asiakaspalveluaikoja Uudessakaupungissa heikentää palvelujen saatavuutta.
Taivassalon kunta siirtyy heinäkuun alussa kunnan omaan ateriapalveluun, joka koskee varhaiskasvatusta, kotipalvelua, palvelukeskus Poijua ja vanhainkoti Ankkuria. Nykyinen sopimus ateriapalveluista päättyy kesäkuun lopussa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.