Kauden 2023-24 voittaja Kari Jalonen kiertopalkintoineen.
Matti Vaininen
Keilailu
Matti Vaininen
Viime kaudeksi uudistettu Vakan alueen veteraanikeilailijoiden kuukausikeilailu on jälleen käynnissä Raision Keilailukeskuksessa. Tätä kisaa käydään ainoastaan uusikaupunkilaisten perinteisessä tiistailähdössä klo 11, ja paras tiistaitulos huomioidaan.
Tähän kisaan voivat ottaa osaa myös kaikki kauden aikana 60 vuotta täyttävät Vakan alueen kunnissa asuvat rekisteröityneet keilaajat, vaikka virallinen veteraani-ikä onkin nykyään jo kansainvälinen 65 vuotta. Ikälisät huomioidaan SKL:n taulukon mukaisesti. Lisätietoja saa kirjoittajalta ja hallin ilmoitustaululta. Kisan voi aloittaa myös vasta lokakuussa, jotta golffaritkin ehtisivät mukaan, tällöin ensimmäinen tiistaitulos kirjataan syyskuulle.
Raision hallin kesäkisaa voi keilata vielä koko syyskuun. Siinä on omat sarjansa myös naisille ja veteraaneille, ja parhaille CD-luokkalaisillekin on mahdollisuus finaalipaikkaan. Ykkösklubin veteraanit aloittavat V2-sarjan kotihallissaan Raisiossa to 10.10.