Kivimaan koulua on kunnostettu viimeisen vuoden aikana, ja ennen syksyä on tarkoitus kunnostaa vielä koulun julkisivua.
Saara Huovinen
Työt tehdään kunnan omajohtoisena työnä.
Jenni Kylänpää
Kustavin rakennuslautakunta päätti viime kokouksessaan, että Kivimaan koulun julkisivun korjaus- ja maalaustyöt toteutetaan kunnan omajohtoisena työnä, koska koulussa on viimeisen vuoden aikana toteutettu massiivisia korjaustoimenpiteitä.
Julkisivun korjaus- ja maalaustyöt hoitaa M-S asennus 19 000 eurolla (alv. 0), ja kunta hankkii itse tarvittavat materiaalit. Kivimaan koulun sokkelit sekä julkisivupanelointi tarvitsevat kunnostusta. Lisäksi koulun vanha, rapautunut savupiippu on vaarallinen.
Julkisivun korjaus- ja maalausremonttiin kuuluvat sokkelien piikkaus, verkotus ja oikaisuvalut sekä pintamaalaus, julkisivupaneloinnin pesu ja maalaus sekä alapihan puoleisen peltikaton pesu ja maalaus. Huonokuntoinen savupiippu on tarkoitus uusitun peltikaton pintaan asti.
Räystäslautoja, otsalautoja ja myös rakennuksen sadevesijärjestelmiä korjataan remontin yhteydessä tarvittavilta osin.
Työt tehdään kesällä hyvissä ajoin ennen koulutyön alkamista.