Anna Sorainen haastatteli muiden muassa Pekka Härköstä ja Raimo Nurmista Turun ensi- ja turvakoti ry:stä.
Kuvakaappaus Onnistuneita alkuja-verkkoseminaarista
Lastensuojelun järjestöpalvelut saman oven taakse koonneelle Perhelinjalle toivotaan jatkoa
Sari Honkasalo
Lapsiperheiden ennaltaehkäiseviä palveluja Uuteenkaupunkiinkin jalkauttanut Perhelinja-toimintamallin kehittämishanke on päättymässä, ja tulokset olivat niin hyviä, että Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry hakee Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta jatkovuotta, jonka aikana toimintamalli saataisiin valmiiksi.
Toiminta muuttuisi tällöin myös seutukunnalliseksi Loimaan ja Vakka-Suomen alueille.
– Toimintamallia ja sen sähköisiä palveluita kehitetään, ja mallin pitäisi juurtua sekä järjestöjen ja kuntien arkityöhön, ja vuonna 2022 Perhelinjan palvelut olisivat kaikkien varsinaissuomalaisten lapsiperheiden saatavissa joko lähipalveluna tai etäyhteyksin, ja että Perhelinjan palvelut olisi nivottu soterakenteisiin esimerkiksi osaksi perhekeskuksia, kertoi hankkeen tulevaisuudesta sen loppuseminaarissa torstaina Perhelinjan hanketyöntekijä Siru Kaihua.
Jos jatkovuotta ei saada, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöjen suunnitelmissa on hakea uutta Stean joulukuussa käynnistyvässä rahoitushaussa.
Hankkeessa on ollut mukana 13 järjestöä, ja niistä kolmisenkymmentä työntekijää Perhelinjan työssä.
Työtapoina on kokeiltu muun muassa kiertävää palveluohjausbussia, vertaisryhmiä, kohtaamispaikkatoimintaa, verkkoluentoja ja yksilöperhetyön vastaanottoa. Kuntien ammattilaiset ovat voineet ohjata asiakkaita perhelinjan palveluihin ja saada Perhelinjasta työparin tai konsultaatioapua asiakastapaamisiin.
Perhelinja on toiminut Turussa, Kemiönsaarella, Uudessakaupungissa ja Laitilassa. Sen kautta on jalkautettu lastensuojelujärjestöjen palveluja ja ammattilaisten asiantuntija-apua matalalla kynnyksellä sellaisille alueille, joissa ne eivät välttämättä muuten ole olleet saatavilla, tai niiden löytäminen on ollut sirpaleista.
– Perhelinja on koonnut järjestöjen palvelut yhteisen oven taakse, ja niiden apua on ollut mahdollista saada muuallakin kuin Turussa, toteaa hankekoordinaattori Sanna Jokinen.
Asiakkailta saadun palautteen mukaan he ovat kokeneet saaneensa apua nopeasti, ja sen on koettu esimerkiksi tukevan omaa vanhemmuutta. Ryhmätoimintojen kautta on saatu myös vertaistukea.
– Vahva signaali siitä, että kehittämistyössä ollaan oikeilla jäljillä, oli pilottialueiden lapsiperheille tehty kuntalaiskysely, jossa 160 perheestä jopa 81 prosenttia oli valmis ottamaan järjestölähtöistä apua, jos sellainen tarve tulisi.
Uudessakaupungissa kohderyhmänä ovat erityisesti olleet nuoret ja maahanmuuttajat.
Uudenkaupungin maahanmuuttokoordinaattori Lea Myllymäki toteaa Perhelinjan olleen hyvä työväline tavoittaa erityisesti kotona olevat naiset ja lapset.
– Yleensä miehet ovat tulleet tuonne autotehtaalle töihin ja ovat niitä jotka hoitavat perheen asioita, mutta kotona olevia naisia ja lapsia ei tahdota tavoittaa muutoin kuin neuvolan kautta. Perhelinjan kautta tuodaan palveluohjausta asiakkaille, ja annetaan myös kasvoja vieraskielisten palveluille. Jokainen tietää, että on helpompi ottaa yhteyttä ihmiseen, jonka on edes kerran nähnyt.
Turun ensi- ja turvakoti ry on yksi mukana olleista järjestöistä, jolla ilman hanketta tuskin olisi ollut resursseja jalkauttaa omia palvelujaan maakuntaan.
Kriisi- ja väkivaltatyöntekijä Pekka Härkönen on tehnyt yhteistyötä Uudessakaupungissa ja Laitilassa sosiaalitoimen ja koulujen kanssa, ja käynyt työparina myös perhekäynneillä.
Molemmissa on asiakkailta tullut positiivista palautetta siitä, että Härkönen ei ole kunnan työntekijä.
– Monesti kunnan työntekijä saattaa olla naapuri tai samaa harrastuspiiriä, jolloin sellaisen ihmisen kanssa on vaikea keskustella lähisuhde- ja perheväkivallasta. Kun minä olen muualta enkä tunne ketään, se tietynlainen häpeä poistuu.
Seminaarissa keskusteltiin myös kuntien ja järjestöjen yhteistyöstä ja sen tulevaisuudesta. Järjestösotehanke 113:ssa mukana oleva Janina Andersson näkee järjestöjen ja kuntien yhteistyön toimivan Varsinais-Suomessa hyvin. Järjestöt ovat erityisasiantuntijoita, jotka tuntevat omat asiakkaansa hyvin, ja sitten on kunta joka huolehtii ettei kukaan jää ilman.
– Mutta yksi suuri huolenaihe on, että miten yhteistyö jatkuu tulevassa suuressa hyvinvointialueessa. Kenellä on siitä vastuu ja kuka sitä johtaa? On erittäin suuri riski, että sotejärjestöt putoaa vuodeksikin pois kaikista kuvioista, Andersson toteaa.
Hän toivookin kaikkien sotevalmistelussa mukana olevien pitävän huolen, että järjestöt pysyvät mukana. Tulevalle hyvinvointialueelle hän toivoo valtuuston ja hallituksen lisäksi myös hyvinvointia ja terveyttä edistävien asioiden jaostoa.
– Joku porukka ja virkamies, joka tietää että tämä kuuluu heidän vastuulleen. Sitten he voivat ottaa mukaan meidät, järjestöt, kunnat ja muut. Jos se on jaettu kaikille, kukaan ei kanna vastuuta.
Huolta on myös siitä, että ennaltaehkäisevään työhön suunnattu rahoitus vähenee.
Perhelinja-toimintamallin tapainen työskentely saa Anderssonilta kiitosta.
– Asiantuntijoiden ei tarvitse asua joka kylässä mutta he ovat liikuteltavissa, on se sitten bussilla tai etänä. Se voi olla hyväkin, että ihminen saa tarvitsemansa palvelun kaukaisemmalta ihmiseltä, jota ei näe kaupassa joka päivä. Että voidaan antaa palvelua etäältä mutta silti tuttavallisesti, on iso asia.