Li­ons Club Naan­ta­li-Rai­sio on jär­jes­tä­nyt ke­väi­sin vuo­des­ta 2003 al­ka­en lot­tien hem­mot­te­lu­ta­pah­tu­mia jo 21 ker­taa.

Lo­tat liit­ty­vät myös it­se klu­bin syn­ty­ta­ri­naan. Klu­bin pe­rus­ta­ja ja lot­ta­päi­vien käyn­nis­tä­jä Ei­ja Kes­ti ker­too Rai­si­on miesk­lu­bien ai­ka­naan poh­ti­neen use­am­paan ker­taan pii­ri­ku­ver­nöö­rin ta­voit­tei­den mu­kai­ses­ti naisk­lu­bin pe­rus­ta­mis­ta. Jos­sa­kin kään­tees­sä Kes­ti sai puo­li­sol­taan ja alu­een pu­heen­joh­ta­jal­ta tiu­kan pyyn­nön ryh­tyä toi­meen, ja ta­ju­si, et­tä tämä voi­si ol­la mah­dol­li­suus to­teut­taa pit­kä­ai­kai­nen hil­jai­nen haa­ve.

– Lot­ta­äi­din ja so­ta­ve­te­raa­ni-isän tyt­tä­re­nä sekä sil­loin vie­lä ma­ju­rin sis­ko­na tar­tuin tar­jouk­seen ja läh­din ke­rää­mään pe­rus­tet­ta­vaan naisk­lu­biin aut­ta­mis­ha­lui­sia ja -ky­kyi­siä eri am­mat­ti­a­lo­jen nai­sia. Se hil­jai­nen haa­vee­ni oli ol­lut nuo­ruus­vuo­sis­ta läh­tien pääs­tä nos­ta­maan lot­tien, siis nais­ten ar­vos­tus­ta Suo­men it­se­näi­syy­den tur­vaa­ji­na, puo­lus­ta­ji­na ja jäl­leen­ra­ken­ta­ji­na. Se ar­vos­tus ja tun­nus­tus mie­les­tä­ni puut­tui.

Kes­ti poh­ti, et­tei lot­tien ar­vos­tus voi­nut ol­la omi­aan vä­hen­tä­mään mies­so­ti­lai­den ar­vos­tus­ta, vaan päin­vas­toin, se nos­taa esiin so­ti­lai­den ja lot­tien pyy­teet­tö­män yh­teis­työn so­dan mels­keis­sä.

– Ja niin so­vim­me klu­bis­sam­me, et­tä me nuo­rem­mat nai­set olem­me lo­til­le ja pik­ku­lo­til­le eri­kois­tun­nus­tuk­sen vel­kaa, ai­na­kin tääl­lä koti- ja asuin­seu­dul­lam­me.

Lottien hemmottelupäivää vietettiin Naantalin kylpylässä.

Mia Ruusumo

Klu­bi­lai­set ovat vuo­sien var­rel­la saa­neet kuul­la lot­tien vä­ke­viä ta­ri­noi­ta rin­ta­mal­ta. 13.4. Naan­ta­lin kyl­py­läs­sä pi­de­tys­sä hem­mot­te­lu­päi­väs­sä ta­ri­naan­sa Ei­ja Kes­til­le ker­toi pik­ku­lot­ta Syl­vi Haik­ka, joka on kii­tol­li­se­na osal­lis­tu­nut nais­lei­jo­nien jär­jes­tä­miin hem­mot­te­lu­päi­viin lä­hes alus­ta al­ka­en.

Haik­ka ker­toi läh­te­neen­sä 17-vuo­ti­aa­na so­ta­toi­mi­a­lu­eel­le avus­ta­maan lot­tia Kar­ja­lan kan­nak­sel­la. Sitä en­nen hän oli vie­nyt ko­dis­taan mai­toa muo­ni­tus­lo­til­le. Tie oli vaa­ral­li­nen ja mat­kaa ker­tyi 5 ki­lo­met­riä. Vuo­det 1941–1944 hän toi­mi lot­tien pyyn­nös­tä pik­ku­lot­ta­na Ho­vi­ky­län kou­lul­la si­jain­nees­sa esi­kun­nas­sa.

Sota-ai­ka­na ei ol­lut mah­dol­lis­ta jat­kaa kou­lun­käyn­tiä. Sik­si Syl­vi Haik­ka on erit­täin on­nel­li­nen sii­tä, et­tä hei­dän tyt­tä­ren­sä ovat kaik­ki mais­te­rei­ta ja saa­neet käy­dä kou­lun­sa it­se­näi­ses­sä Suo­mes­sa.

It­se­näi­syy­den ras­kaa­seen hin­taan si­säl­tyy myös hä­nen vel­jen­sä kaa­tu­mi­nen ja toi­sen vel­jen haa­voit­tu­mi­nen. Haa­voit­tu­mi­ses­ta huo­li­mat­ta ve­li­kin eli yli 100-vuo­ti­aak­si. Syl­vi Haik­ka ker­toi, et­tä so­ta­vuo­sien jäl­keen, vaik­ka­kin Kar­ja­las­ta tul­lee­na evak­ko­na, hän on saa­nut elää to­del­la on­nel­lis­ta elä­mää Rai­si­os­sa puo­li­son­sa ja kol­men tyt­tä­ren­sä kans­sa.