Lounais-Suomen Jätehuolto keskittyy jatkossa keräämään ja käsittelemään asukkaiden poistotekstiilejä vain omalla alueellaan.
Jussi Vierimaa
Poistotekstiileille EU:ssa säädetty tuottajavastuu muuttaa LSJH:n roolia tekstiilien kiertotaloudessa.
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu poistotekstiilien kiertotalouden kehittämiseen liittyvistä liiketoiminnoistaan. Pitkään jatkunut kehitystyö toi LSJH:lle osaamista ja tunnustusta, mutta EU:ssa poistotekstiilille määritelty tuottajavastuu ja toiminnan kannattamattomuus eivät anna edellytyksiä toiminnan jatkamiselle nykymuotoisena. Jatkossa LSJH vastaa oman toimialueensa poistotekstiilin keräyksestä ja käsittelystä.
LSJH:n kehitysjohtaja Teemu Jutilan mukaan kiertotalouden kehittäminen ja uusien toimintamallien kokeilu ovat osa kuntavastuullisen jätehuollon toimintaa. Poistotekstiiliin liittyneet pilotit nostivat LSJH:n vajaassa vuosikymmenessä alan suomalaiseksi edelläkävijäksi ja toivat yhtiölle runsaasti positiivista palautetta ja myös useita palkintoja.
– Voimme olla ylpeitä tehdystä työstä ja sen tuomista saavutuksista. Erityiskiitos tässä kuuluu asiantuntevalle henkilökunnallemme ja muille sidosryhmille, joiden tekemä työ on kerryttänyt meille ja koko Suomelle arvokasta osaamista ja ymmärrystä poistotekstiilistä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista, Jutila toteaa tiedotteessa.
Toiminnan supistamisen taustalla vaikuttavat lainsäädännölliset muutokset erityisesti EU:n määrittelemään poistotekstiilien tuottajavastuuseen liittyen. Muutokset ovat olennaisesti vaikuttaneet LSJH:n rooliin poistotekstiilin käsittelijänä ja käsittelyyn liittyvien prosessien kehittäjänä. Muuttunut tilanne vaikeutti myös entisestään haastavan liiketoiminnan kannattavuuskysymyksen ratkaisemista.
– Valitettavasti toimintaympäristön muuttuessa jouduimme viime vuonna luopumaan suunnitelmista toteuttaa koko Suomea palveleva poistotekstiilin jalostuslaitos. Nyt edessä on luopuminen myös lajittelutoiminnosta sekä poistotekstiilin myynnistä, Jutila kertoo.
Tulevan muutoksen myötä poistotekstiilin vastaanotto muilta suomalaisilta jätelaitoksilta sekä kerätyn tekstiilin lajittelu ja myynti kuluttaja- ja yritysasiakkaille LSJH:n toimesta päättyy. Turussa sijaitseva tekstiilien kierrätysmyymälä Lemppari suljetaan vuoden lopussa.
Jutilan mukaan tehdyt päätökset voivat johtaa enintään 15 työntekijän työsuhteen päättymiseen.