Monitoimijatalo Wintterissa järjestetään syyskuun alussa viralliset avajaiset.
Arkisto / Saara Huovinen
Uudessakaupungissa juhlitaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna monitoimijatalo Wintterin virallisia avajaisia. Monipuolinen avajaisohjelma tarjoaa kaupunkilaisille ja vieraille musiikkia, liikuntaa ja elämyksiä yhdessä koettavaksi. Samalla avajaiset antavat mahdollisuuden tutustua tarkemmin kaupungin historian suurimpaan investointiin.
Perjantaina 5.9. ohjelmassa on päiväkodin avoimet ovet, monitoimijatalon viralliset vihkiäiset, liikuntatilojen esittelyjä, uimahallin vesidisco sekä kaksi ulkoilmaelokuvaa. Illan aikana Viikaistenkadun julkisivuun heijastetaan myös näyttävä valotaideteos.
Lauantaina 6.9. Wintteri on avoinna yleisölle klo 10–16. Päivän aikana on mahdollista kuulla musiikkiesityksiä Wintterin portailla.
Avajaispäivä huipentuu klo 18.30 Uusikaupunki-areenalla järjestettävään konserttiin, jossa lavalle nousee Robin Packalen. Konsertti on osa Wintterin koululaisten koulupäivää, ja paikalle saapuu noin tuhat oppilasta. Koska areenan maksimikapasiteetti on 1700 henkilöä, paikkoja riittää koululaisten lisäksi noin 700 katsojalle.
Jotta mahdollisimman moni pääsee nauttimaan tunnelmasta, konsertti välitetään suorana myös suurille valkokankaille Wintterin portaille ja parkkipaikalle.
– Olemme varautuneet siihen, että kiinnostus konserttiin on suurta eikä areenan kapasiteetti riitä kaikille halukkaille. Screenien kautta konserttia voi kuitenkin seurata yhdessä muiden kanssa, vaikka paikkoja salin puolelta ei löytyisikään, kertoo Wintterin palvelupäällikkö Petri Hatakka.
Ilta päättyy Viikaistenkadun julkisivuun heijastettavaan valotaideteokseen ja näyttävään ilotulitukseen.