Yläneentie Mynämäessä Tarvaisissa tiistaiaamuna.
Sari Honkasalo
Tulvavedet nousivat Mynämäessä poikkeuksellisen korkealle tiistaiaamuna sulamisvesien ja runsaiden sateiden vuoksi.
Mynämäen kunta tiedottaa, että tällä hetkellä on tärkeä huolehtia turvallisuudesta.
– Kehotamme lapsia ja aikuisia varovaisuuteen alueilla, joissa vesi on poikkeuksellisen korkealla. Veden virtaus on erittäin voimakasta, joten tulvivia alueita tulee välttää eikä lapsia tule päästää lähelle näitä alueita, kunta muistuttaa Facebook-sivullaan.
Vesi kurottelee jo vanhaa siltaa Mäenkyläntiellä.
Sari Honkasalo
Kulkuyhteyksille aiheutuu haittaa, kun Mynämäen joet sivuojineen tulvivat. Tulva on katkaissut teitä ja kevyenliikenteenväyliä ja esimerkiksi alikulkutunneleita on täyttynyt vedestä.
Lukijan kuva Mynämäestä Vehmalaistentieltä.
Joni Väärikkälä
Kunta tiedottaa, että koulukyydit pyritään järjestämään aikataulujen mukaisesti, mutta niissä voi ilmetä viivästyksiä ja reittimuutoksia.
Vettä on tulvinut myös kellareihin. Vedenpinnan nousun on ennustettu jatkuvan vielä tämän päivän ajan, jonka jälkeen tilanteen pitäisi tasaantua. Kunta toteaa tiedotteessaan, että keinoja tilanteen korjaamiseen ei käytännössä ole.
Mynäjoen tulvavesi meni sisään kuvassa näkyvän rakennuksen alimman kerroksen liikehuoneistoon.
Sari Honkasalo
Varsinais-Suomen Ely-keskus tiedotti tiistaina kello 15 aikaan, että tulvimisen takia suljettuja teitä ovat Vakan alueella Nousiaisissa Paistanojantie ja Akkoistentie. Kaikkiaan Varsinais-Suomessa on suljettuna iltapäivällä kahdeksan tietä.
Koska tilanteet tien päällä kehittyvät jatkuvasti, Ely-keskus opastaa seuraamaan ajankohtaisia tietoja tulvimisen sulkemista teistä Finntraficin Liikennetilanne -palvelusta.
Maantielle nousseesta tulvavedestä voi ilmoittaa Liikenteen asiakaspalvelun Palauteväylässä. Jos veden nousu uhkaa katkaista maantien liikenteen tai uhkaa maantien varrella olevan kiinteistön rakenteita, ota välittömästi yhteyttä Tienkäyttäjän linjalle, p. 0200 2100 (24/7).
Varsinais-Suomen pelastuslaitos kertoo, että sillä on ollut maanantai-illasta lähtien noin 60 erilaista tulvimiseen liittyvää tehtävää, jotka ovat painottuneet Loimaan seudulle ja Laitilaan sekä Mynämäen, Nousiaisten ja Maskun kuntiin.
Pelastuslaitoksella on ollut yksittäisiä tehtäviä koko Varsinais-Suomen maakunnan alueella. Jokien tulvimiset ovat aiheuttaneet muun muassa teiden sulkemisia sekä vesien nousemista rakennusten kellareihin. Tehtävistä ei ole aiheutunut henkilövahinkoja.
Omaisuusvahinkojen suuruutta ei voida arvioida pelastuslaitoksen toimesta.
Juttua päivitetty 26.11. klo 15, lisätty Ely:n tiedote.
Juttua päivitetty 26.11. klo 16.22, lisätty pelastuslaitoksen tiedote.