Valonian ja usean kunnan yhteisen suunnitteluhankkeen tavoitteena on kartoittaa mahdollisuudet ja tahtotila esimerkiksi alueellisen vesiensuojeluyhdistyksen tai vastaavan yhteistoimintaryhmän perustamiselle.
Sari Honkasalo
Naantalin kaupunki osallistuu Askaistenlahden ja Mynälahden valuma-alueiden yhteistyöhankkeeseen. Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantain kokouksessaan.
Valonian koordinoiman hankkeen kesto on alustavan suunnitelman mukaan kaksi vuotta alkaen vuoden 2025 toukokuusta. Kokonaisbudjetti on noin 100 000 euroa.
Hankesuunnitelman mukaan harkinnanvaraista valtion vesien- ja merenhoidon avustusta ovat hakemassa Valonian kanssa Naantali, Masku, Nousiainen, Mynämäki, Vehmaa, Taivassalo, Kustavi ja Vehmaan vesiensuojeluyhdistys. Kukin taho päättää osallistumisesta erikseen.
Askaisten- ja Mynälahden alueella on tunnistettu tarve valuma-alue- ja kuntarajat ylittävälle monitavoitteiselle yhteistyölle vesistöalueiden ekologisen ja virkistyskäytöllisen tilan parantamiseksi. Vaikuttavat vesienhallinnan- ja hoidon toimenpiteet edellyttävät usein valuma-alue- ja kuntarajat ylittävää yhteistyötä.
Hanke luo edellytykset pitkäjänteiselle työlle. Siinä kartoitetaan alueen keskeiset sidosryhmät ja heidän tarpeensa, kootaan ja analysoidaan olemassa oleva selvitys- ja tutkimustieto, määritetään yhteinen alueellinen visio ja laaditaan yhteistoimintatoimintasuunnitelma valuma-aluetyön järjestäytymiselle.
Keskeisenä tavoitteena on kartoittaa mahdollisuudet ja tahtotila esimerkiksi alueellisen vesiensuojeluyhdistyksen tai vastaavan yhteistoimintaryhmän perustamiselle, jonka avulla voitaisiin tuoda yhteen alueen kunnat, kuntalaiset ja maanomistajat, elinkeinoharjoittajat, yritykset sekä yhdistys- ja järjestötoimijat.
Askaisten- ja Mynälahden vesistöalueiden tilalla on suora vaikutus esimerkiksi alueen matkailun ja luonnonvaraelinkeinotoiminnan mahdollisuuksiin.