Nousiaisten kunnanvaltuusto hyväksyi lisämäärärahan rivitalohankkeen käynnistämiseksi kunnassa.
Jesse Ranta
Jesse Ranta
Nousiaisten kunnanvaltuusto päätti maanantaina 200 000 euron lisämäärärahan myöntämisestä vuoden 2023 talousarvioon kahden rivitalohuoneiston ostamiseen As Oy Nousiaisten Linnakedosta.
Asia hyväksyttiin pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen.
Kokoomuksen valtuustoryhmä vastusti lisämäärärahan myöntämistä. Valtuutettu Susanna Virtanen esitti, että lisämäärärahaa ei myönnetä. Ehdotus sai Tiina Kankareen (kok.) ja Hannu Mattilan (kok.) kannatuksen.
– Näemme, että riskit ovat liian suuret, Virtanen sanoi.
Virtasen ehdotus kaatui äänin 15–4.
Nousiaisten kunta on viime vuonna myynyt Linnamäen asemakaava-alueelta korttelin Laitilan Talorakenne Oy:lle, joka on suunnitellut rakentavansa tontille yhdeksän kodin puurakenteisen rivitalon. Kauppakirja sisälsi purkavan ehdon, jonka mukaan ostajalla on mahdollisuus purkaa kauppa vuoden aikana, mikäli tontin ennakkomarkkinointi ei tuota odotettua tulosta ja ennakkovarauksia saada yli 50 prosenttia asunnoista.
Ennakkomarkkinoinnin aikana on saatu toistaiseksi kolme varausta. Laitilan Talorakenne Oy on tiedustellut kunnalta kantaa kahden asuinhuoneiston varaamiseen ja myöhemmin ostamiseen, jotta rivitalohanke ja rakennustyöt saataisiin käyntiin.
Asuinhuoneistot ovat kooltaan 73 neliömetriä ja asuinhuoneistokohtainen velaton hinta 244 000 euroa. Suurin osa kustannuksista kohdistuisi vuodelle 2024. Vuodelle 2023 aiheutuviin kustannuksiin kohdistuvan lisämäärärahan lisäksi ensi vuoden kustannuksiin varaudutaan alustavasti 290 000 euroa.
Rivitalohankkeen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2024 lopulla. Rivitalohankkeella vastataan Nousiaisissa olevaan vuokra-asuntopulaan. Nousiaisten kunnalla on tällä hetkellä vuokrattavia asuinhuoneistoja ainoastaan Valpperin alueella.
Edellinen vuokratalokohde on valmistunut kunnan alueella vuosikymmenen 2010 alussa, eikä vapaita asuinhuoneistoja juuri ole markkinoilla.
Valtuusto päätti hyväksyä vuoden 2023 talousarvioon lisämäärärahaesityksen 10 000 euroa keskushallinnon käyttötalouteen hallinnon erityisasiantuntijan palkkaamiseksi ajalle 1.11.–31.12.2023.
Kunnassa valmistelussa oleva työtehtävien vaativuuden arviointi on ollut odotettua työläämpi ja sen laadinta on edelleen kesken. Lisäksi kunnassa on muun muassa hallintojohtajien runsaan vaihtuvuuden sekä kuntakentällä tapahtuvien muutosten vuoksi poikkeuksellisen paljon hallinnollisia tehtäviä, jotka tulisi saattaa mahdollisimman nopealla aikataululla loppuun. Näin ollen hallinnon erityisasiantuntijan määräaikaisuutta on tarpeen pidentää kuudella kuukaudella 1.11.2023 alkaen.
Määräaikaisuuden jatkaminen ensi vuodelle tulee käsitellä erikseen vuoden 2024 talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Nousiaisten valtuusto päätti ostaa hulevesiverkoston Nousiaisten Vesi Oy:ltä 192 251 eurolla. Verkosto siirtyy kunnan omistukseen 1.12.2023.
Kauppasumma vähennetään Nousiaisten kunnan lainasaatavista Nousiaisten Vesi Oy:ltä.
Hulevesiverkoston siirto kunnan omistukseen selkeyttää omistus- ja vastuukysymyksiä. Nousiaisten kunnan tekninen lautakunta toimii esimerkiksi jo hallintosäännön mukaisena toimielimenä, joka valvoo hulevesisäännöksiä.
Nousiaisten kunnanvaltuusto hyväksyi Turun työllisyysaluetta koskevan yhteistoimintasopimuksen ja työpalvelujen järjestämistä koskevan suunnitelman.
Turun työllisyysalueen valmistelu käynnistyi toukokuussa 2023. Valmisteluun ovat osallistuneet Nousiaisten lisäksi Auran, Kemiönsaaren, Kustavin, Maskun, Mynämäen, Oripään, Pyhärannan, Pöytyän, Ruskon, Sauvon, Taivassalon ja Vehmaan kunnat sekä Kaarina, Laitila, Lieto, Loimaa, Naantali, Paimio, Parainen, Raisio, Turku ja Uusikaupunki.
Kunnanvaltuusto myönsi eron valtuuston varajäsenyydestä Harri Soinille (kok.). Soini perusteli eropyyntöään poismuutolla kunnasta.
Soini on toiminut kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varajäsenenä. Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien vaaliliitolle on Soinin lisäksi valittu kaksi muuta varajäsentä: kokoomuksen Hannu Mattila (2.) ja Sari Rantanen (3.). Näin ollen Soinin tilalle ei ole tarpeen valita uutta varajäsentä.
Kaksi valtuustoaloitetta todettiin loppuun käsitellyksi.
Sdp:n ja vasemmistoliiton valtuustoryhmien valtuustoaloite koski lasiasiavaltuutetun luottamustehtävän ja monikulttuurisuusneuvoston perustamista. Kunnanhallitus oli valtuustoaloitteeseen vastatessaan päättänyt, ettei kuntaan toistaiseksi perusteta lapsiasianvaltuutetun luottamustehtävää, lapsiasianeuvostoa eikä monikulttuurisuusneuvostoa.
Pro Nousiaisen valtuustoryhmä oli jättänyt valtuustoaloitteen koskien henkilöselvityksen tekemisestä ja kunnan työnantajakuvan parantamisesta.
Kunnassa on teetetty joka toinen vuosi työtyytyväisyyskysely ja viimeisin kysely teetettiin maaliskuussa 2023. Henkilöstökyselyn vastauksia on käyty läpi yhteistoimintaryhmässä ja esihenkilöiden kanssa.
Nousiaisten kunnan työnantajakuva kehittämisestä ja työsuhde-etuuksista todetaan, että henkilökyselyn perusteella työsuhde-etuuksista erityisesti liikunta- ja kulttuurietu sekä maksuton kuntosalikortti ovat saaneet kiitosta. Työsuhde-etuuksien osalta on toivottu erityisesti liikunta- ja kulttuuriedun arvon nostamista ja laajentamista hierontapalveluihin. Lisäksi esille on noussut muun muassa Tyky-päivien lisääminen, laaja kunnan liikuntamahdollisuuksien käyttö, laajemmat työterveyspalvelut ja influenssarokotukset sekä työyhteisön yhteisen tekemisen tukeminen.
Kunta on päättänyt maaliskuussa 2023 poistaa liikunta- ja kulttuurietuudesta työntekijän omavastuuosuuden 40 euroa. Etuus on noussut näin vuodesta 2022 40 eurosta 80 euroon. Ensi vuoden osalta selvitetään mahdollisuutta laajentaa etuus koskemaan myös hierontapalveluja.
Kuntosalikortin myöntäminen työsuhde-etuna on ollut voimassa syksystä 2020 alkaen ja kunnanhallitus on viime vuonna keventänyt etuuden myöntämisen vaatimuksia. Etuuden arvo on 180 euroa työntekijää kohden.
Kunta järjestää vuosittain henkilökunnalle tarkoitetun pikkujoulujuhlan. Lisäksi yksiköillä on mahdollisuus pitää omia virkistyspäiviä määrärahojensa puitteissa. Mikäli kunnassa halutaan lisää Tyky-päiviä, tulee tämä huomioida talousarviossa.
Influenssarokotusten tarjoaminen kunnan henkilökunnalle on mahdollista, mikäli tähän varataan määrärahat.