Mynämäen Pikkulaurin päiväkodissa juhlittiin perjantaina päiväkodin 10-vuotisjuhlaa.
Mynämäen Pikkulaurin päiväkodissa juhlittiin perjantaina päiväkodin 10-vuotisjuhlaa. Päiväkoti valmistui varhaiskasvatukseen käyttöön lokakuussa 2014, jolloin ensimmäiset lapset pääsivät muuttamaan väistötiloista sinne.
Juhla toteutettiin niin pitkälle kuin mahdollista lasten suunnitelmien mukaan. Yhteistä juhlaa suunniteltiin alustavasti ryhmissä ja viimeisteltiin päiväkodissa kokoontuvassa Pikkulaurin päättäjät -ryhmässä.
Juhlassa ei ollut puheita, mutta ääntä ja lasten iloa sitäkin enemmän.
Lasten laatimasta pitkästä suunnitelmasta jäi lähinnä toteuttamatta vain uiminen, mutta sekin korvattiin pallomerellä.
Päättäjät olivat nimittäin suunnittelukokouksessaan pohtineet, että sisälle on haastavaa laittaa vettä, mutta pihalle voitaisiin kaivaa iso kuoppa. Kokouksen muistiossa asiaa kuvaillaan näin:
– Joku kuitenkin huomasi, että kaivetussa kuopassa ei vesi pysy vaan imeytyy maahan. Mutta sekään ei olisi ongelma, sillä hommataan kuoppaan iso kippo ja asia on ratkaistu. Tylsät aikuiset tässä kohtaa ehdottivat kuitenkin pallomerta sisälle ja se hyväksyttiin. Yksi päättäjä ehdotti, josko kuitenkin laitettaisiin pallojen sisään vettä… Hän lupasi kättä päälle sopimuksella, että hän kyllä sitten siivoaa sotkut.
Tarjoiluiksi valikoitui kaikista herkkusuunnitelmista jäätelö, jonka jokainen sai kalastaa itselleen onginnasta.
Juhlan ohjelmassa oli discoa, pomppulinnaa, temppurataa, golffausta, autorataa, pelletemppuilua, peliluolaa, valokuvaseinää, pallottelua ynnä muuta puuhaa.
Koko talo oli koristeltu kausivaloin, viirein ja ilmapalloin lasten toivomusten mukaan.
Pukukoodi oli vapaa, joten talo oli juhlan aikaan täynnä mitä hienompia vierailijoita naamiaisasuineen.
Vip-vieraiksi oli kutsuttu kunnanjohtaja sekä kylävaari ja -mummit.