Taivassalon esikoululaiset pääsivät harjoittelemaan ravintolaruokailua Marttojen kanssa. Mukana kulki maskottisiili Topi.
Martat muistivat myös yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaisia.
Jo kymmenkunta kertaa ovat Inkerannan ja Taivassalon Martat kustantaneet ravintolaruokailun Taivassalon esikoululaisille. Tänä vuonna retki suuntautui Heikinkarin Ranthuoneelle, jossa alkuruokana tarjoiltiin tomaattikeittoa ja nokkospatonkia, pääruokana lähiruokahampurilaista ranskalaisilla ja jälkiruokana jäätelöä lämpimällä kinuskikastikkeella ja marjoilla.
Samalla opeteltiin, missä järjestyksessä pöytään katettuja ruokailuvälineitä käytetään sekä kuultiin hävikkiruuan käyttämisestä ja lähiruoasta. Kuljetuksen paikalle järjesti ja kustansi paikallinen taksi Sirkama.
– Oli kiva nähdä, kun lautaset olivat tyhjiä. Hauskaa oli, kertoo Jaana Lehtonen Taivassalon Martoista.
Päivää aiemmin keskiviikkona Inkerannan Martat ja Taivassalon Martat luovuttivat yhdessä Kustavin Marttojen kanssa Taivassalon yhtenäiskoulun 9. luokan oppilaille kodinhoitokirjat, joista he toivovat olevan hyötyä kun nuoret lähtevät opiskelemaan oman kuntansa ulkopuolelle. Kirjoja jaettiin 26 kappaletta.
Samana päivänä Martat osallistuivat valtakunnalliselle Marttalenkille. Lenkkeilykilometrit kootaan yhteen tavoitteena katsoa, yltävätkö ne maapallon ympäri.
Taivassalossa sadekeliä uhmasi kuusi Marttaa ja kaksi koiraa. Lenkin pituuden ja vaatimustason sai jokainen yhdistys valita itse. Taivassalossa lenkkeiltiin Vehaksen suuntaan, ja matkaa kertyi noin viisi kilometriä.
Marttalenkki suuntautui keskiviikkona Vehakselle päin.