Uusikaupunki on jälleen mukana kotimaanmatkailun suurimmassa valtakunnallisessa 100 syytä -yhteiskampanjassa. Uusikaupunki on nostanut kampanjaan kolme erilaista kohdekorttia: Velhoveden rengastien, tarinoiden Uudenkaupungin ja erilaiset teemaopastukset sekä Kaupunginlahdenrannan ravintoloineen ja tapahtumineen. Kohdekortit ohjaavat Uudenkaupungin matkailun verkkosivulle.
– Suosituin kotimaan lomakuukausi on edelleen heinäkuu ja se näkyy piikkinä meidänkin kohteissa. Ryhmiä on liikkunut jo keväällä ja työn alla onkin jo noin 50 ryhmää. Ulkomaalaisia matkailijoita kaupunkiin saapuu eniten elokuussa, matkailusuunnittelija Irmeli Laiho-Andersson kertoo.
Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan 69 prosenttia suomalaisista aikoo lomailla kesällä Suomessa. Matkoja suunnitellaan ahkerasti useampiin lomakohteisiin: 42 prosenttia vastaajista kertoo vierailevansa tänä kesänä vähintään kahdessa eri kohteessa ja lähes joka neljäs aikoo matkustaa kolmessa tai useammassa lomakohteessa.
Merkittävin syy kotimaan valintaan on helppous. Muita syitä ovat turvallisuus, kotimaan matkailun edullisuus ja tiukka taloudellinen tilanne sekä kotimaasta löytyvät kiinnostavimmat kohteet. Myös ilmasto vaikuttaa: jo lähes neljännes kokee Suomen kesän muuta Eurooppaa miellyttävämmäksi.
Suoma ry:n toteuttama 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja tuo kotimaan kohteet 100 syytä -sivustolle. Kampanja on käynnissä toukokuusta elokuuhun.