Monet yritykset ovat ajautuneet viime vuosina konkurssiin yleisen heikon taloustilanteen johdosta. Monet yrittäjät pohtivat tälläkin hetkellä toiminnan kannattavuutta ja jatkoa. Monissa yrityksissä tehdään kaikki, jotta konkurssilta voitaisiin välttyä. Työkalupakkiin kuuluu tällöin esimerkiksi toiminnan tehostaminen, kannattamattomien palveluiden lopettaminen, lomautukset ja irtisanomiset. Aina edes kulujen karsiminen ei riitä, vaan yrityksessä tarvitaan ulkopuolista rahoitusta vaikeimman ylipääsemiseksi.
Yksi suosittu vaihtoehto äkilliseen rahantarpeeseen on yrityslimiitti. Limiittilainasopimuksessa yritykselle määritetään limiitti, eli määrä, kuinka paljon yritys voi nostaa rahaa aina tarpeen tullen. Lainaa voi nostaa joustavasti pienissä erissä, kun tarve iskee, tai myös kerralla koko limiittisumman edestä. Tällainen yrityslimiitti on odottamassa jo valmiina mahdollista rahantarvetta, jolloin pahimmassa tilanteessa ei enää tarvitse tuhlata aikaa rahoituksen hakemiseen.
Tällainen limiittilaina sopii varsinkin sellaisille yrityksille, joilla on toistuvasti tarvetta ylimääräiselle rahalle. Esimerkiksi projektiluonteisissa yrityksissä voi kuluja tulla pitkin vuotta, mutta asiakkaat maksavat työstä harvemmin. Tällöin yritykselle voi sopia limiittilainan kaltainen palvelu tasoittamaan heikoimpien kuukausien taloustilannetta.
Tarvetta lisärahoitukselle voi kuitenkin tulla hyvin monista syistä ja rahoitusta voi käyttää hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Rahoitusta voi yhtä lailla käyttää uuden tuotteen markkinointiin, varaston täydennykseen ja erilaisiin investointeihin.
Erilaisten rahoitusmahdollisuuksien kirjo on kasvanut viime vuosikymmeninä. Tästä esimerkkeinä vertaislaina, laskusaatavien myynti ja joukkorahoitus. Kullakin rahoitusmuodolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joten valinta on syytä tehdä huolella.
Normaali yrityslaina on perinteinen rahoitusmuoto, jossa yritys saa pankilta tai rahoituslaitokselta lainan, jota maksetaan takaisin sovitulla aikataululla korkoineen. Yrityslaina sopii yrityslimiittiä paremmin silloin, kun yrityksen rahoitustarve on kertaluonteinen, eikä lainarahalla ole kiire. Yrityslainan hakeminen voi kestää kohtalaisen pitkään, kun yrityksen lainantakaisinmaksukyky selvitetään perusteellisesti.
Laskusaatavien myynti on rahoitusmuoto, jossa yritys myy saatavansa rahoitusyhtiölle, saaden näin heti käyttöönsä suuren osan laskujen arvosta. Tämäkin on houkutteleva vaihtoehto varsinkin tilanteisiin, joissa yritys ei voi odottaa pitkään asiakkailta tulevia maksusuorituksia. Laskusaatavien myynti auttaa pitämään kassavirran tasaisena, mutta yrityksen on syytä huomioida rahoitusyhtiön perimä palkkio.
Vertaislainat ovat tulleet tutuksi paremmin kuluttajapuolelta, mutta myös yritykset voivat hakea ja saada vertaislainaa. Vertaislainoissa yritykset voivat lainata rahaa suoraan yksityishenkilöiltä tai muilta yrityksiltä ilman perinteistä pankin välikättä. Monesti vertaislainaa voi saada vielä sellaisessa tilanteessa, kun perinteiset pankit eivät ole halukkaita tarjoamaan yritykselle lainaa. Vertaislainaankin kuuluu korko, sekä mahdolliset muut kulut.
Lainaa tulee hakea koron ja lainan muiden kulujen vuoksi aina harkiten. Joskus vaikeaan tilanteeseen voi tuoda ratkaisun lainan sijaan alihankkijoiden ja jälleenmyyjien vaihtoehto, jolloin verkostoituminen yritysmaailmassa korostuu. Monissa tilanteissa yrityksen eteenpäin menemisen edellytyksenä kuitenkin on lainarahan hyödyntäminen.
On hyvä huomioida, että lyhytaikaisen rahoituksen avulla tehtyjä hankintoja tai investointeja voi olla vaikea muuttaa nopeasti kassavirraksi. Yrityksellä tulee siis olla suunnitelma siitä, että lainan takaisinmaksu kuukausittain onnistuu. Monessa yrityksessä luottotiedot ovat heikentyneet maksamattomien lainaerien vuoksi. Jos lainaa ei maksa ajallaan, seuraa siitä myös myöhästymismaksuja ja viivästyskorkoa.
Rahoituksen hakuprosessin nopeuttamiseksi yrityksen kannattaa valmistella asiakirjoja ennakkoon. Tyypillisesti yrityksiltä kysytään esimerkiksi tasetta, tuloslaskelmaa ja viimeisintä tilinpäätöstä. Uusien yritysten rahoituksen hakutilanteissa pyydetään usein nähtäväksi myös liiketoimintasuunnitelma. Hyvin valmisteltu ja ajantasainen liiketoimintasuunnitelma antaa rahoittajalle luottamusta yrityksen tulevaisuuden näkymiin, joskin uusien yrittäjien voi olla joskus vaikea laatia kasaan vakuuttavaa toimintasuunnitelmaa esimerkiksi tarjotessaan täysin uudenlaista tuotetta. Lainahakemus voi mennä helpommin läpi myös, jos yritys pystyy vakuuttavasti esittämään maksukykynsä ja vakavaraisuutensa laina-ajalle.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.