Al­ku elä­mäl­le on ai­na sama, tar­vi­taan kak­si so­lua, jot­ka vii­toit­ta­vat tie­täm­me ai­na kuo­le­maan as­ti.

Oli­si hie­noa, jos kaik­ki sai­sim­me syn­tyä toi­vot­tui­na vä­hin­tään äi­dil­le. Yh­teis­kun­nan pi­täi­si avus­taa per­hei­tä tar­peen mu­kaan. Vau­va on kuin pie­ni tai­mi, joka tar­vit­see läm­pöä ja rak­kaut­ta kas­vaak­seen ta­sa­pai­noi­sek­si ai­kui­sek­si.

Lap­sis­sa on maam­me tu­le­vai­suus. Lap­sien on mah­do­ton ym­mär­tää sitä, et­tä toi­set pa­la­vat ”sääs­tö­lie­kil­lä” ja toi­sil­la on kaik­ki mah­dol­li­suu­det käy­tet­tä­vis­sä. Näis­tä maan hil­jai­sis­ta on kui­ten­kin keh­key­ty­nyt suur­mie­hiä ja -nai­sia, vaik­ka tie on usein ol­lut ka­rik­koi­nen.

Hal­li­tus poh­tii kor­ke­a­kou­lu­tut­kin­non tär­keyt­tä ja si­ten vä­es­tön ja­ka­mis­ta kah­tia – se tun­tuu mah­dot­to­mal­ta. Koko kou­lu­tus­jär­jes­tel­mä oli­si uu­sit­ta­va ja lop­pu­tut­kin­non taso mah­dol­li­ses­ti ma­dal­let­ta­va. Us­kon ns. Gaus­sin käy­rään, jos­sa jo­kai­sel­la on oma paik­kan­sa, kes­ki­ver­toih­mi­siä on eni­ten. Tar­vit­sem­me joh­ta­jia, opis­to­ta­son ”ryh­män­joh­ta­jia” ja en­nen kaik­kea am­mat­ti-ih­mi­siä. Siel­tä tääl­tä put­kah­taa esiin kir­jai­li­joi­ta, tai­tei­li­joi­ta jopa sir­kus­temp­pui­li­joi­ta. Me kaik­ki yh­des­sä olem­me Suo­men kan­sa. Toi­si­am­me hoi­va­ten, tu­kien, opet­ta­en ja en­nen­kaik­kea kun­ni­oit­ta­en löy­däm­me Graa­lin mal­jan, elä­män oi­keu­tuk­sen.

Jo­kai­sel­le vas­ta­syn­ty­neel­le on val­mis­tet­tu pol­ku, toi­sil­le la­ve­am­pi, toi­sil­le kai­dem­pi. Kaik­ki työ on ar­vo­kas­ta ja tui­ki tär­ke­ää. Paik­ka on meil­le kul­le­kin. Tur­haa on kui­ten­kin la­pi­oi­da hiek­kaa ka­saan ja sit­ten se le­vit­tää, ja al­kaa taas uu­del­leen alus­ta.

Ee­va Au­vi­nen

Naan­ta­lin Me­ri­mas­ku