Vuoden 2025 Saaristomeripalkinto luovutettiin Pauli Aalto-Setälälle Naantalin venemessuilla perjantaina.
Mika Särkijärvi
Saaristomeripalkinto on myönnetty naantalilaiselle kansanedustajalle Pauli Aalto-Setälälle. Palkinto jaettiin perjantaina Naantalin venemessujen avajaisissa.
Palkintotoimikunnan perustelujen mukaan Aalto-Setälä on toiminut pitkäjänteisesti Saaristomeren tilan parantamiseksi käytännön teoilla. Hän on pyrkinyt vaikuttamaan erityisesti Itämeren ja Saaristomeren ravinnekuorman pienentämiseen laivojen päästöjä ravinteiden valumista rajoittamalla, vaatinut tutkimuksen tavoitteeksi meren tilan parantamista ja ollut mukana luonnostelemassa hallitusohjelman Saaristomeri-ohjelman toimenpiteitä.
Aalto-Setälä on muun muassa eduskunnan ympäristövaliokunnan ja Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan jäsen sekä Saaristomeren biosfäärialueen, Turun yliopiston ja Åbo Akademin Saaristomerivuoden suojelija.
Saaristomeripalkinto on vuosittain Naantalin venemessujen yhteydessä jaettava tunnustus, joka myönnetään taholle tai toimijalle, joka on merkittävästi edistänyt Saaristomeren alueen olosuhteita, erityisesti veneilyä, matkailua tai ympäristönsuojelua.